keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Nukkuma-asennot ovat monet!


Pennut ovat jo niin isoja, että ne ovat suurimman osan päivästä vapaana alakerrassa perheen mukana. Näin ne tottuvat ihan normaaliin kotielämään ja sen ääniin. Pissit saattavat tulla lattialle, vaikka pissialustoja onkin lattialle laitettu, mutta ikää onkin vasta 6 viikkoa. 
Sisäsiisteyskasvatus on vasta poikkeuksellisesti meille paperiasteella. Täällä Kainuussa on nimittäin ollut nyt hiihtolomien aikaan kaunista auringonpaistetta, mutta myös pakkasta. 

Me olemmekin nauttineet leivinuunin ja takkatulen lämmöstä (ja lämpimästä kivilattiasta ;) )
Ja viettäneet aikaamme pentujen kanssa sisällä. Pennut ovat siis saaneet ihmisiltä huomiota hyvin paljon. Päivät sujuvatkin hyvin pentujen kanssa leikkiessä. 



Siis luulisi että tuossa asennossa on hieman hankala nukkua, mutta hyvin nukutti päikkäreillä säkkituolissa. Teukka Salama on notkea mies.



Samassa säkkituolissa nukkui myös Iivo. 
Iivo ja Teukka Salama kömpivät molemmat aivan kainaloon nukkumaan säkkituoliin. Oli ihana olla lähekkäin pikkutuhisijoiden kanssa. Siis oikeasti ne välillä myös nukkuvat (onneksi), sillä niillä on terävät naskalihampaat ja ne rakastavat varpaita. Ihan sama kenen varpaat, mutta kaikki varpaat maistellaan aina.


Hulivili ei ehtinyt kainaloon säkkituoliin, sillä Hulivili nukahti koirien omaan leikkikoppaan. 

Otettiin pikku päikkärit ja sitten jaksettiin taas leikkiä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti