lauantai 28. toukokuuta 2016

Pennut neljäviikkoa


Kuvapäivitystä neljäviikkoisista pennuista. 
Tänään oli ihana ilma ulkona,joten kävimme kuvaamassa ihan hetken siellä. Ja nyt ehkä jo uskallan noita karvanlaatujakin jo arvailla ;)


Rakkaalla lapsella monta nimeä: ex Tilta nykyisin 
Martta 
Griffon Belge



Messi the Man
Petit Brabacon


Milli 
Griffon Belge


Manta
Griffon Bruxellois


Sylvi Tirronens
Petit Brabancon

Pentujen elämään kuuluu ihmisten lisäksi myös muita koiria. Nyt ollaan aloitettu tutustuminen perheen muihin griffoneihin. Iita ja Nuubi ova kyllä olleet lähellä koko ajan, mutta Olga on ollut tarkkana ettei pentuihin saa muut koirat vielä koskea. Hyvä äiti on Olganen <3 


Olga hoitaa Sylviä


Iita ja Manta


Nuubi ja Manta. Mantan mielestä nuo isot tytöt on aika ihanii...


Perheen brabbarit Messi ja Sylvi


Ja sitten Hän jonka mielestä nuo pennut voisi jo lähteä. 
Unton mielestä pentuhommat on vähintäänkin epäilyttäviä 
ja ne tulee vielä kohti ja haisee pahalle 
YÖK :)



perjantai 20. toukokuuta 2016

Pennut kolmiviikkosia

Päivät on mennyt vauhdilla ja pentulaatikosta alkaa nostella päätään ihania ja suloisia persoonia. Liikenteeseen yritetään kovasti. Pentulaatkon reunalle kun istahtaa, niin 5 kaveria lähtee liikkeelle sinua kohti. Ihanaa aikaa ja tästä se vain muuttuu vielä ihanammaksi. Nyt saattaa jo pieniä suukkoja saada, mutta kohta niitä aivan satelee... 

Ensimmäiset matolääkkeet on nautittu. YÖK ja pään pudistus. Mutta sinne ne vain upposi. Uusia kuvia otettiin tänään.

Aloitetaan siitä pienimmästä rakkaasta.


Sylvi Tirrones pieni tirrukka painaa puolet vähemmän kuin isoin pentu.


Sylvi Tirrones ja vielä arvuutellaan kasvaako parta vai ei...


Manta tästä taitaa tulla bruxellois.


Manta porukan isoin


Milli pienempi musta tyttönen


Milli


Milli


Milli


Messi, pitihän pojan jalkapalloilijan nimi saada.


Messi ja sileät varpaanvälit eli brabbari voisi olla tämä poikanen.


Työnimellä Tilta vielä kulkee tämä tyttönen.




Tilta





sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Pentukuvia


Pennut ovat nyt reilut kaksi viikkoa vanhoja. Silmät ovat auki, mutta maailmaa katsellaan vielä turvallisesti omasta pentulaatikosta käsin. Tosin Manta on löytynyt pari kertaa jo pentulaatikon toiselta puoleta. Liekkö pyörähtänyt yli vatsansa ympäri vahingossa...

Pikkuhiljaa alkaa kroppa nousemaan yhdellä jos toisellakin ja kohta sitä kai lähdetään liikenteeseen.
Tänään yritettiin saada pentusista kuvia. Muista onnistuttiin saada jokunen kuva, mutta Sylvi Tirrones pienen pieni tirriäinen oli niin vilkkaalla päällä ettei siitä saanut yhtään tarkkaa kuvaa. 


Manta tyttönen


Manta


Mantan sivuprofiili


Poika jonka nimestä ei olla päästy vielä päätökseen. 


Pojan sivuprofiili


Tilta iso musta tyttönen


Tiltan nenä


Milli pienempi musta tyttönen


Karvanlaatuja vielä kovasti veikkaillaan, mutta vieläkään ei voida varmaksi sanoa kuka on karkea ja kuka on sileä. Mutta arvailujen perusteella voisin veikata, että kaikkia rotuja pentulaatikosta taas löytyy...


sunnuntai 8. toukokuuta 2016

MEILLÄ ON PENTUJA!

Olgan ja Perezin pennut syntyivät keskiviikkona 27.4.2016. 
Olga hoiti homman hienosti ja maailmaan tuli 6 pentua. Pentue on hyvin tyttövaltainen 5 tyttöä ja 1 poika. Valitettavasti 1 tyttö menehtyi alle vuorokauden ikäisenä. Pentue oli todella iso ja käytimmekin Olgan röngtenissä maanantaina, joten tiesimme että iso pentue on tulossa. 

Pennuista 2 tyttöä on ruskeaa ja 2 tyttöä on mustia ruskeilla merkeillä. Poika on musta ruskein merkein. Nyt meillä onkin veikkauslista meneillään saadaanko jälleen pentueeseen kaikkia rotuja...

Olga on hoitanut äidin tehtävät hienosti. Imettää, hoivaa ja pesee pentunsa. Neljän pennun painot ovat nousseet jokaisen tasaisesti ja ne voivat paksusti. Pienintä Tirriäistä olemme sitten joutuneetkin avustamaan ruokinnassa, koska tissijutut ei oikein luonnistu. Tirriäinen käy kyllä tissillä mutta jää helposti muiden isompien jalkoihin. Tirriäistä olemme syöttäneet sitten itse. 



Virikkeen katras


Black Tan Isompi tyttö


Ruskea Iso tyttö joka raivaa kaiken tieltään tissille.


Ruskea Iso tyttö ja varpaan välit...


Black Tan pienempi tyttö


Black Tan poika ja varpaan välit...


Black Tan poika


Poika aukaisi silmänsä eilen. 



Tirriäinen pieni kauniin punainen tyttö.


Siskokset BT pieni tyttö ja Ruskea pieni tyttö.